Useimpiin kodin perusvakuutuksiin liittyy oikeusturvavakuutus. Lisäksi ammattiliitot ja yhdistykset saattavat sisällyttää jäsenilleen oikeusturvaedun. Myös yritysten vakuutusturvaan voi kuulua oikeusturvavakuutus.
Yleensä oikeusturvaetu haetaan vakuutusyhtiöltä etukäteen, jolloin on oltava käsillä riittävä selvitys jutun luonteesta ja aiotuista toimenpiteistä. Vakuutusehdoista on syytä selvittää kuuluuko hoidettava asia vakuutusturvan piiriin. Yksityishenkilön oikeusturvavakuutus ei yleensä kata asioita, jotka liittyvät työhön, ansio- tai elinkeinotoimintaan, avioeroon ja vakuutetun antamaan takaukseen tai muuhun sitoumukseen toisen henkilön elinkeino/ansiotoimintaa varten tekemästä velasta eikä velkajärjestelyyn liittyviä asioita. Myöskään rikosasiassa vastaaja ei pääsääntöisesti saa oikeusturvaetua.
Yrityksen oikeusturvavakuutuksella vakuutettuina ovat yritys ja sen palveluksessa olevat henkilöt vakuutuskirjassa merkittynä olevan toiminnan osalta. Ehtojen mukaan myöskään mm. konkurssimenettely, ulosotto ja saneeraus eivät kuulu korvattaviin asioihin.
Vakuutus kattaa vakuutetun omat oikeudenkäyntikulut (avustajan palkkiot ja muut tarpeelliset kulut) omavastuuosuutta lukuun ottamatta. Omavastuuosuuden määrä vaihtelee vakuutusyhtiöittäin (yksityishenkilön vakuutuksissa tavallisesti 15 % kokonaiskuluista, kuitenkin vähintään 168 €). Vakuutusturvalle on vakuutusehdoissa lisäksi määritelty enimmäismäärä, joka on yleensä n. 8.410 €. Mikäli vakuutettu häviää juttunsa, vakuutuksesta ei pääsääntöisesti makseta vakuutetun vastapuolelle maksettavaksi tuomittuja oikeudenkäyntikuluja.
Vakuutetulle itselleen syntyvää ajanhukkaa, omaa työtä tai siitä aiheutuvia kustannuksia, tulon menetyksiä, matkoja yms. ei korvata oikeusturvavakuutuksesta. Mikäli asiaa käsitellään välimiesmenettelyssä, ei välimiesten palkkioita ja kuluja myöskään korvata.
Yleensä vakuutusehdot vielä edellyttävät asian olevan riitainen. Vakuutetun tai vastapuolen on tällöin täytynyt kiistää yksilöity vaatimus joko perusteiltaan tai määrältään. Myös sovintoneuvotteluista aiheutuvat kustannukset voidaan kattaa vakuutuksesta edellyttäen kuitenkin, että asia olisi voitu välittömästi käsitellä yleisessä tuomioistuimessa ja että vakuutettu on vaatinut vastapuolelta korvausta asianajo- ja oikeudenkäyntikuluistaan. Ennen sovinnon tekemistä vakuutusyhtiöön on syytä olla yhteydessä.
Mikäli hoidettava asia käsitellään muussa kuin yleisissä tuomioistuimissa (käräjäoikeus, hovioikeus), oikeusturvaetua ei pääsääntöisesti myönnetä. Poikkeuksena maaoikeudessa käsiteltävät asiat, joihin oikeusturvaetu yleensä myönnetään.
Lisätietoja oikeusturvavakuutuksesta. |